keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Privjet ja moikkamoi.

Täällä raportoi tällä kertaa Kaisu.
Yli kahden viikon oleskelun ja työskentelyn jälkeen tämä maa alkaa pikkuhiljaa yhä enemmän hyviä ja huonoja puoliansa.

Työskentelen itse Sokos Hotel Vasilievskissä, joka on todella miellyttävä, eurooppalais-tyylinen boutique-hotelli. Keittiöön en ole vielä päässyt tutustumaan, sillä paikallinen food&beverage manager oli tehnyt minulle täysin omanlaisen suunnitelman, joka sisälsi keittiötyötä ainoastaan yhden viikon. (Olen kyllä jo ilmaissut halukkuuteni hieman toisenlaiseen järjestelyyn ja se otettiin hyvin vastaan.)

Muuten olen ollut työhöni täällä enemmän kuin tyytyväinen. Tein ensimmäiset kaksi viikkoa aamupala-vuoroa ja nyt tulevat kaksi viikkoa tulevat kulumaan iltavuorossa, ala carte-tarjoilun merkeissä. Vaikka työskentely eroaa todella paljon Suomalaisesta tyylistä, sopeutuminen on ollut yllättävän helppoa. Olen huomannut, että hymyllä ja iloisella asenteella pääsee pitkälle ja saa osakseen poikkeuksellisen hyvää kohtelua; sekä asiakkailta, että työkavereilta. Välillä tuntuu, että työkaverit ovat jopa liioitellun ystävällisiä minua kohtaan, mutta parempi niin.

Vasilievskyssä majailee todella paljon Suomalaisia asiakkaita. Tästä johtuen pääsen toteuttamaan itseäni tarjoilijana, työharjoittelijana, opiskelijana, ruokakriitikkona, kartanlukijana, matkaoppaana sekä tulkkina. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin, ja asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä saadessaan suomenkielistä palvelua ja opastusta. Kortin toiselta puolelta löytyvät Venäläiset asiakkaat, jotka eivät aina suhtaudu alkeellisiin venäjänkielen taitoihini täydellä ymmärryksellä...

En voi sanoa, että tämä oleminen olisi ollut täysin ongelmatonta, päinvastoin. Asuinpaikkamme sijainti, (kuten jo muista kirjoituksista ilmenee) ei ole paras mahdollinen, kun kävelee kahdentoista jälkeen kotiin iltavuorosta. Itse en missään tapauksessa lähettäisi opiskelijoita asumaan tänne, varsinkaan sen jälkeen, mitä paikalliset ovat tästä sanoneet. Esimerkiksi eräs toinen suomalainen, joka työskentelee kanssani samassa hotellissa, kertoi asuvansa Vladimirskayan (ydinkeskustaa) metroaseman lähellä olevassa, ulkomaisille vaihto-oppilaille tarkoitetussa asuntolassa... ja kämppä-kateus iski välittömästi.
Ja täällä, täysin venäläisessä hostellissa, kielimuuri läväytettiin heti päin näköä. KUKAAN ei puhu englantia.

Kaikesta huolimatta, eilen matkustaessani yömyöhään metrolla kotiin kohti Narvskayaa, kelailin itsekseni, että on tää kyllä loppujenlopuksi ihan överi-glorya.

Nyt kuitenkin diippailut sikseen. Kohti vapaapäivää ja Galleria-ostoskeskuksen aiheuttamaa budjettivajetta. Ilalla kutsuu vielä Georgialainen ravintol muiden gloryhunter-jäsenten ja Igorin kanssa.
All glory.

Location:Балтийская ул.,Pietari,Venäjä

1 kommentti:

  1. Privet haudi hau KaisuJanAntti!

    Spasibo Kaisu tilannekatsauksesta.
    Kävin Juhan luona Mikkelin Sokos Vaakunassa ja hotelliisi on tulossa Mikkelin Vaakunan ja muita suomalaisia sok:n keittiömestareita muistaakseni vapun jälkeen!
    Toimenkuvasi siellä valmentaa sinua loistavasti tuleviin restonomiopintoihin ja tietysti jatkossa esim. johtajauralle, Glory?
    Työssäoppimisen tavoitteet muovautuvat toimenkuvan mukaan ja vaikka et keittiössä tulisi käymäänkään, tavoitteet osaltasi ovat toteutuneet taatusti kiitettävästi!

    T. Kimmo

    VastaaPoista