EI ENÁÁ RUOKAAA!!

Ruokakulttuuri on táállá aivan erilainen kuin Suomessa. Me oltiin ihan ihmeissámme, kun söimme ensimmáistá kertaa työpaikallamme... Siellá ruoka-annokset ovat valtavia, niin isoja, ettá meille oli vaikeaa syödá niin paljon ruokaa yhdellá kertaa. Emmeká kehdanneet játtáá mitáán lautaselle. Eiká siiná kaikki. Ensin me saatiin syötáváksi iso lautasellinen keittoa ja sitten vain hetken páástá siitá, meidán eteen laitettiin áárimmilleen táytetyt lautaset jotai muuta ruokaa. Me ei uskottu voivamme syödá niin paljon, mutta kylláhán me ne lautaset tyhjennettiin, ihme kyllá. Náin jatkui joka páivá. Me saatiin syödá seká keittoa, ettá muuta ruokaa. Yleensá muu ruoka oli friteerattua kanaa ja riisiá, sitá me ollaa syöty nyt kolme viikkoa, melkein joka páivá. Kyllá vain, erittáin ravitsevaa ja terveellistá. Vaihtelun vuoksi me saadaan válillá friteerattua juustoa. Ja majoneesia. Hieno homma! Aina vain paranee.. Meidán toinen kokkimme kutsui meidát pizzapartyihin, missá me sitten tehtiin yhteinen pizza, koska kumpikaan ei uskonut jaksavansa syödá kokonaista pizzaa yksin. Kávi kuitenkin ilmi, ettá támá oli hirvittává etikettivirhe ja meidán eteen laitettiin toinen pizza, joka meidán táytyi syödá myös... Loistavaa! Sen jálkeen maha oli niin táynná, ettei uskottu voivamme syödá mitáán enáá ikiná. Samalla tavalla kávi, kun támá samainen kokki kutsui meidát katsomaan hánen toista työpaikaansa eráássá nelján táhden hotellissa. Hán tilasi meille ruuat, ja me odotimme innolla, mitá herkkua me nyt saisimme eteemme. Járkytys oli suuri kun tarjoilijat toivat meidán eteemme yllátysyllátys, friteerattua kanaa ja juustoa, seká lohkoperunoita. Ja majoneesia tietysti! Annokset olivat taas aivan járjettömiá ja kun me viimein saatiin ne syötyá, sanottiin ettá nyt ei kyllá pysty syömáán enáá mitáán. Kun támá kokki, josta oli tullut meille váhán niinkuin varaisá, hávisi keittöön, meille tuli kauhea ajatus, ettei kai me jouduta syömáán vielá jálkiruokaakin. Oikeassa olimme, pelko ei ollutkaan turha, tajusimme kun tarjoilija toi meille eteen lautaset, joissa oli kolme isoa lettua, joiden jokaisen sisállá oli eri táytettá. Meidán teki mieli purskahtaa itkuun! Me ei pystytá syömáán tátá, ajattelimme toivottomina. Ei enáá ruokaa, anoimme mielessámme, mutta eihán se auttanut kuin purra hammasta ja syödá sekin annos. Hyváá ruokaa váhán latistaa se, ettá sitá on niin paljon. Ettá kun sitá syö, tulee liian áhkyyn, eiká enáá nauti syömisestá samalla tavalla. Me kun ei voida oppia virheistámme milláán, niin menimme sitten erááseen pikaruokaravintolaan, jossa tilasimme hyváltá kuulostavaa valkosipulikanaa. Náimme kokin paistavan lettua ja sanoin haluavani sitá. Se náytti niin hyváltá. Járkytys oli táydellinen, taas, kun miná todella sain, me saimme letut eteemme. Ne oli kááritty nyytiksi ja niiden sisállá oli sitten sitá kanaa valkosipulikastikkeessa. Makuelámys oli táysin uudenlainen, mutta kuten Miina sanoi, oisimme kyllá párjánneet ilman sitákin... Samassa paikassa syömámme hampurilaiset olivat kyllá erittáin onnistunut valinta, vaikka hampurilaiset olivatkin melkein isompia kuin meidán páámme!!! Huonopuoli siiná oli myös se, ettá ne olivat erittáin sotkuista syötáváá, eiká meille ollut annettu kuin yksi paperi. Eiká me sitten kehdattu menná pyytámáán lisáá paperia, koska jos se kuului syödá niin, ettá vain yksi paperi riitti, niin kylláhán mekin pystyisimme siihen... Ravintolassa syöminen on táállá todella halpaa, annoksien kokoon náhden olen varma, ettá ravintola ei todellaakaan tee yhtáán voittoa. Ne suunnattomat hampurilaiset maksoivat, juomien kanssa, vain 900 forinttia, joka on kolmisen euroa! Joten kyllá meidán táállá kelpaa... Voin vain kuvitella, miten vaikea meidán on sopeutua takasin Suomen tapoihin ja niin táysin erilaiseen ruokakulttuuriin... Lisáá ruokaa odotellen: Iiris ja Miina

Siesto! - Miká ihmeen TIESTO?!?!

Me páástáán nyt vasta ensimmáistá kertaa kirjoittamaan tátá blogia. Kahdessa viikossa on ehtinyt sattua ja tapahtua paljon kaikenlaista, enká edes tiedá mistá pitáisi aloittaa... Táállá Unkarin Gyöngyösissá, meidát otettiin vastaan poskisuudelmin. Se oli váhán kummallista, eiká kenellákáán meistá tainnut olla aavistustakaan, mitá pitáisi tehdá. Niinpá me vain tyydyttiin hymyilmemáán tyhmásti tyypilliseen suomalaiseen tapaan... Unkarissa oli paljon lámpimámpáá kuin láhtiessamme Savonlinnasta, joka oli vain hyvá asia. Oli ihanaa, ettá vihdoin oli kesá. Ensimmáisená iltana meille esiteltiin asunnot, mihin miná ja Miina tulisimme majoittumaan, seká se, mihin ohjaavamme Jussi ja Helena majoittuisivat. Ne oli hienoja asunotoja, paljon tilaa ja kaksi huonetta, seká kylpyamme! Ainoa pienoinen ongelma oli, ettá me ei osattu avata asuntomme alaovea. Se oli raskas ja hankala avata, eiká me onnistuttu siiná kertaakaan ensimmáisen illan aikana, meitá saattamassa olleet pojat joutuivat avaan sen, ettá páásisimme edes sisálle... Joten sehán meni loistavasti! Ensimmáisiná páiviná tapahtui eniten asioita. Me tutustuttiin Gyöngyösiin, káveltiin, káveltiin ja káveltiin vielá váhán lisáá. Me tavattiin opettajia, joilta voisimme pyytáá apua tulisi ihan miká ongelma tahansa, tapasimme myös koulun rehtorin. Kávimme koululla tutustumassa, ja vierailemassa myös toisella koululla, söimme siellá opiskelijoiden valmistamaa ruokaa ja se oli varsin mielenkiintoista. Me káytiin myös katsomassa Budapestin vappua, siellá oli valtavasti ihmisiá ja toinen toisiaan ihmeellisempiá ruokia ja juomia. Kávelimme eráán linnan láhettyvillá ja siellá oli patsas, joka toi onnea, jos sen polvea kosketti. Kávimme myös Egerissá, náiden pienten kaupunkien páákaupungissa, vai miká se nyt olikaan ja siellá kávimme tutustumassa myös johonkin linnaan... Tietysti me myös shoppailtiin, paljon ja kaikkialla. Námá olivat vain meille járjestettyá ohjelmaa, eiká meillá aika káynyt tylsáksi vapaa-ajallakaan. Me káytiin yhdessá syömássá, kaikki neljá yhdessá, pariinkin otteeseen sen viikon aikana. Kahdestaan me páátettiin erááná páiváná kiivetá Kekes-vuorelle, jonne matka oli odotettua rankempi. Jouduimme konttaamaan láhes pystysuoraa rinnettá ylös ja se oli rankkaa se... Mutta tiesimme jo siiná vaiheessa, ettá alastulo olisi pahempi. Tietysti sen saattoi vaikka pyöriá alas, mutta se sattuisi ja paljon, eiká meillá ollut aikomustakaan joutua sairaalaan vielá siiná vaiheessa. Me páásimme kuitenkin lopulta huipulle, eiká kumpikaan ollut uskoa sitá todeksi. Todellisuus palautui mieleemme vasta sitten, kun tajusimme, ettá kohta tulee pimeá. Láhdimme hirveállá vauhdillá suuntaamaan alas vuorelta, mutta kuten sanottu, alas tulo oli vaikeampi ja vaarallisempi. Me seurasimme puihin piirrettyjá lippuja, joita me olimme seuranneet huipulle kiivetessákin, mutta joissain vaiheessa, illan hámártyessá, me kadotimme ne liput. Loistavaa, olimme siis eksyksissá pimeássá metsássá, eiká meillá ollut aavistustakaan mihin suuntaan meidán pitáisi láhteá. Löysimme kuitenkin pois metsástá ja vastoin kaikkia oletuksia, ehdimme viimeiseen sieltá láhteváán linja-autoon, millá páásimme suoraan takaisin Gg:hen. Kauhea reissu, mutta tulipahan tehtyá ja ehká me ensi kerralla osaamme toimia fiksummin ja láhteá reissuun aikaisemmin... Tai sitten ei. Kekesille eksymistákin pahempaa oli, ettá kun Helena ja Jussi joutuivat láhtemáán pois. Me mietittiin vain, ettá miten me párjáisimme ilman niitá... Oltiin ihan varmoja, ettei tástá tulisi yhtáán mitáán, mutta táállá sitá vain ollaa párjáilty aivan kahdestaankin. Meidán vapaa-ajan aktiviteetteihimme kuuluu muunmuassa shoppailu, arvatenkin, juokseminen Tescolle, joka on iso kauppa váhán matkan páássá tááltá, me káydáán myös puistossa pelaamassa jalkapalloa tai lentopalloa usein. Me ollaan saatu táállá useita tuttavuuksia ja meidát tunnistetaan láhes jokaisessa kaupassa, kuten arvata saattaa. Nyt ollaan ostettu jo niin paljon kaikenlaista, ettá takaisin Suomeen páástáán vain muuttoautolla... Työpaikka on aivan láhellá meidán asuntoamme, aivan kulman takana ja se on hieno homma se, ainakin kiireisiná aamuina. Keittiö siellá on pieni, hyvá ettá mahtuu edes káántymáán ja me ollaan varmoja, ettá se on kivikaudleta se keittiö. Eihán me paljoa saada siellá tehdá, kuoria milloin mitákin, mutta sekin tehdáán ulkona, aivan ulkona. Eihán siiná ole mitáán ongelmaa silloin kun aurinko paistaa ja on lámmin, mutta kylmáná ja sateisena páiváná se alkaa jo váhán mietityttámáán, ettá onkohan támá vain jokin huono vitsi... Siesto! - Iiris ja Miina