keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Työharjoittelua Levillä 2010



Osa työ ympäristöä, harjoittelupaikan karaokebaari kera työharjoittelijan, välillä oli niitä hiljasiakin hetkiä kun baari oli vielä kiinni.







Tunturimaisemaa, vapaa-ajalla ehti skimbailemaankin!






Aurinko paistoi ja tytöt nautiskeli viimeisestä päivästä Levillä muun muassa ison ruisleivän seurassa!..







Tälläisiä ystäviä saa Leviltä! :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Miksi opiskelet Pavilla?

Meillä onkin ollut vilkas kevät Pavilla, vaikka blogissa onkin hiljaista. Koulun seinät ovat saaneet uuden värin ja hienoja maalauksia on ilmestynyt useampaan kohtaan. Kaunista, kiitos Artemia!
Melkein kaikki opiskelijat ovat työssäoppimassa lähellä tai kaukana. Täällä koululla ei bloginkirjoittajia ole, kun teoriatunnit on tältä vuodelta pidetty. Neljä nuorta naista on tällä hetkellä Lapissa, muutama laivoilla, kaksi kokkia Sisiliassa Italiassa, kaksi puhtaanapidon opiskelijaa lähti maanantaina Aacheniin Saksaan. Muut ovat kuka missäkin, opettelemastta työntekemistä, työyhteisössä olemista ja aikuisen elämää. Minä pistäydyn New Yorkissa saamassa vaikutteita harjoitusyritystoiminnan kehittämiseen.

Kohta saamme kuvia Sisiliasta ja Aachenista, niitä odotellessa tässä teille katseltavaa miksi meidän opiskelijat opiskelevat sitä mitä opiskelevat!

Aurinkoista kevättä jokaiselle!

t Anne-Mari