perjantai 31. elokuuta 2012

Ystäville




Hei kaverit, mitä te teette nyt? Me teemme koko Suomen karttaa.

Metsäretki Varpalassa

Kakkosvuoden matkailuopiskelijat piti meille ykkösvuoden opiskelijoille leiripäivän Varpalassa. Söimme voileipiä, juotiin kahvia ja mehua. Sitten Meidät jaettiin neljään eri ryhmään, ja meitä kierrätettiin eri "pisteissä", joissa meillä oli puuhaa ja erilaisia tehtäviä.
Pisteissä oli aina muutama kakkonen ohjeistamassa, mitä piti tehdä. Mm. tehtävinä oli kalastusta, teltan ja retkikeittimen kokoamista, kirveen heittoa ja eräänlainen suunistamistehtävä.

Kalastaessa sai joko pintaongen tai pohjaongen. Kala ei napannu kovinkaan hyvin, mutta siltikin oli mukavaa. Kalastamisesta ei valitettavasti ole kuvia.

Teltta oli iso neljän hengen teltta, joka piti koota ja purkaa, retkikeitin oli osissa ja piti koota mallikappaleen tavoin.


Taustalla näkyy makuupusseja, joita meille esiteltiin!



Kirvestä heitettiin kolmijalkaisiin puupökköihin.





Tikanheitto oli vaihtoehtona, jos ei kirveen heitosta innostunut.



Suunnistaminen tapahtui metsässä. Siellä oli paljon puolukoita ja mustikoita, joita syötiin vähän väliä. Suunnistaminen oli pareittain, ja toinen oli silmät sidottuina. Eli tavallaan se oli myös luottamustehtävä.





Kun toiset suunnistivat, toiset odottivat vuoroaan pienen pulmatehtävän parissa. Siinä piti saada aukinainen täysi vesipullo pois "aitauksen" sisältä koskettamatta pulloa käsin. Pullon sai pois narulla. Siitäkään ei kyllä ole kuvia harmin paikaksi.

Kaiken kaikkiaan oli tosi mukava päivä, ja toi vaihtelua koulun penkillä istumiselle.

torstai 23. elokuuta 2012

Welcome to Finland, Hungarian fiuk!

Perjantaina 17.8-12 koulullemme saapui neljä unkarilaista vaihto-opiskelijaa; kolme kokki puolen opiskelijaa ja yksi tarjoilija puolen opiskelija.
Lauantaina Varpalassa opiskelijat saivat kokea suomalaista kulttuuria saunomalla ja uimalla sekä tietenkin paistamalla makkaraa ja vaahtokarkkeja :)
Rentouduimme luonnon hiljaisuudessa, keskustelimme englanniksi, tutustuimme hieman toisiimme sekä opettelimme unkarilaisia sekä suomalaisia sanoja.

Toisiin kulttuureihin on todella mielenkiintoista tutustua ja toivottavasti he tulevat viihtymään Suomessa todella hyvin!




Saunan jälkeen pojat uimassa.





Makkaran paistossa :)

Retretissä tutustumassa taiteeseen 17.8.-12

Saavuimme Retrettiin seuraavalla kokoonpanolla; Ryhmät MPT12 ,MV12 ja MPT11 mukanamme tietenkin Anne-Mari ja Tuija.
Tututstuimme mm. Johanna Oraksen, Tykö Sallisen ja Rudolf Koivun taiteeseen sekä erilaisiin luolavertauksiin ja nykytaiteeseen.
Valitettavasti Retretissä ei saanut kuvata tekijänoikeuksien vuoksi.



Matkailualan opiskelijat menossa Retrettiin.




MPT12 opiskelijat tutustumassa Johanna Oraksen taiteeseen.




Toisen vuoden opiskelija ihailemassa taidetta.




Lisää Johanna Oraksen taidetta.