perjantai 20. huhtikuuta 2012

From Russia, with love <3

Antti pääsee vaihteeksi blogin kimppuun, ja näin alkuun ajattelin valoittaa kuulumisia täältä Pietarin puolelta. Työt ovat sujuneet mainiosti ja muukin elämä tuntuu joten kuten kukoistavan, toki löytyy huonojakin päiviä kuten meillä kaikilla. Olen sopeutunut elämään täällä erinomaisesti, ja hetkittäin on tuntunut kuin olisi asunut koko pienen ikänsä Pietarissa. Liikkuminen julkisilla kulkuvälineillä tapahtuu rutiinilla ja esimerkiksi kaupoissa asiointi on helpottunut. Näillä eväillä etehen käsin.

Työpaikkani on siis Sokos Hotel Olympic Garden, joka on suunnattu enimmäkseen paljon markusteleville, kiireisille liikemiehille- ja naisille. Kattavat kokous- ja konferenssipalvelut ovat hotellin erikoisuuksia erinäisine varusteluineen. Päivän aikana tarjotaan sekä aamiainen, bisneslounas, että päivällinen, valittavana on myös tottakai ruokalajeja ala carte- listalta.
Itse aloitin työskentelyn tietenkin keltanokka tasolta, joka sisälsi paljon erilaisten asioiden pilkkomista, kuorimista jne. Kokemuksen karttuessa olen tehnyt paljon muutakin, hoitanut lounasta, päivällistä, tehnyt fingerfoodeja ja tilausleivonnaisia, sekä misannut ala carteen vaadittavia komponentteja. Esimerkiksi tänään valmistin päivällisen toisen keiton (gulassi) sekä tein ala carten mise en placea (stroganoff, marinoitua punasipulia, ankkaa confit, grillattua fenkolia jne.). Työporukka on nuorta ja asiansa osaavaa, mukavia, eikä vielä ole tullut erittäin tylsää päivää.

Keskiviikkona kävimme syömässä työkaverini Igorin ja muiden gloryhuntereiden kanssa päivällistä georgialaisessa ravintolassa ja kokemus oli erittäin miellyttävä. Keskiluokkainen hintataso ja maittava ruoka, sekä sisustus ja tietenkin seura loivat mukavan illan. Söimme esimerkiksi perinteistä georgialaista munaleipää, sekä erilaisia hiilillä kypsennettyjä saslikkeja. Kaisu kokeili myös perinteistä lihakeittoa joka oli sekin positiivinen yllätys. Ohessa myös muutama kuva ravintolasta.












Osuuteni taitaa tällä kertaa olla tässä, toivottavasti loppuaika sujuu myös rattoisasti, ja blogia tullaan päivittämään tottakai ajan kuluessa lisää. Huomenna epistolassa uimapukuostoksia ja sunnuntaina myskäytämme jonkin sortin kylpylä- kompleksiin lepuuttamaan työn runtelemia ruhojamme. All glory.
Rakkain terveisin gloryhunter neuvoston jäsen, Antti

Location:Narvskaya, St. Petersburg

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla! Kulttuuriin sopeutumisen mukavampi vaihe menossa, ehkä? joko kyselit kesätöitä? Mites venäjän kieli taipuu? Terkut kaikille, myös Mikkelin naisille.

    VastaaPoista
  2. Huu AnttiKaisuJan!

    Spasibo Antti kirjoituksesta!Antinkin kommenteista huomaa, että TOP - paikka on erittäin laadukas vastuun, perehdyttämisen, ohjauksen ja sisällön kannalta!Harasoo!
    Olette oppineet kaikki valtavasti!Kertokaa tai laittakaa kuva seuraavan kerran oman top- paikan suosikkiannoksesta ja sen jalostus- ja esivalmistusasteista. Kiitos!
    Georgian ravintolan annokset näyttävät autenttisilta ja hyviltä - samoin kuin Janin venäläinen tukkamalli!
    T.
    Kimmo

    VastaaPoista