keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Venäjäkoulun reissu Pietariin 2015


Savonlinnan Ammatti- ja Aikuisopiston matkailuopiskelijoiden ryhmä on opiskellut Venäjäkoulu -nimistä tutkinnon osaa kohta vuoden ja kurssin päätteeksi teimme tutustumismatkan Pietariin. Matka rahoitettiin 75% Venäjäverkosto hankkeesta ja 25% SAMIedun kansainvälisyysrahoista. Matkan tarkoituksena oli kokeilla kielitaitoa, perehtyä venäläiseen kulttuuriin käytännössä. Matkan aikana tutustuttiin St.Petersburg College of Tourism and Catering.n ja Pietarin nähtävyyksiin.

Päivä 1
Lähdimme Savonlinnasta sunnuntai aamuna. Pysähdyimme matkalla Särkisalmen ABC:lle ja ylitimme rajan Nuijamaalla. Rajanylityksessä kesti tosi kauan, mutta pääsimme Venäjän puolelle ilman suurempia ongelmia. Rajamuodollisuuksien jälkeen jatkettiin matkaa Viipurin kautta Pietariin. Matkalla näkyi kaikenlaista: tappeluita, luksustaloja, taloja ilman kattoa, hienoja autoja, vanhoja Mosseja ja paljon liikennettä. Olimme perillä hotel Younost.ssa illalla.

Päivä 2
Aamupalan jälkeen meillä oli ohjelmaa oppilaitoksessa. Oppilaat pitivät meille diaesityksen koulustaan, kuten vastaavasti me pidimme heille omasta koulustamme. Kävimme katsomassa luokkatiloja ja autoimme Venäläisiä matkailunopiskelijoita suunnittelemaan Suomalaisten opintoretkiä Pietariin.

Tämän jälkeen oli lounas hotellilla,  jonka jälkeen meillä oli kiertoajelu pitkin Pietaria venäläisten opiskelijoiden kanssa. Meidän reissuun oli selkeästi panostettu, koska mukana oli suomea puhuva opas. Kävimme katsomassa Pietarin tärkeimpiä nähtävyyksiä (Eremitaasi, Verikirkko, Iisakin kirkko, vaskiratsastajan patsas, kevennykseksi vessatauko Jamie Oliverin ravintolassa.)

Kiertoajelun jälkeen jäimme suoraan kaupungille ja kävimme shoppailemassa. Kävimme syömässä ostoskeskuksen yhteydessä olevissa ravintoloissa, jossa tilaamisen kanssa oli pientä haastetta, mutta onneksi olimme opiskelleet venäjää. Käytimme metroa suurkaupungissa liikkumiseen, metrokartta tuntui ihan helppolukuiselta.



Päivä 3
Lähdimme aamulla metrolla Eremitaasiin. Sinne jonotimme noin tunnin kylmässä tuulessa ja tuiskussa. Kun pääsimme sisälle kävimme heti ensiksi kahvilla lämmittelemässä. Talvipalatsissa kiertelimme  katsellen historian ihmeitä, kunnes tapasimme kohtaamispaikassa. Kävelimme siitä matkamuistokaupan kautta Verikirkkoon. Matkamuistokaupassa oli valtava määrä maatuskoita, Putin-mukeja, karvalakkeja, maisemamagneetteja ja muita venäjäaiheisia tuotteita. Verikirkon jälkeen meillä kaikilla oli hirveä nälkä ja alkoi syömispaikan etsintä. Pienen etsinnän jälkeen kuitenkin löysimme hyvätasoisen ravintolan, jossa kahden ruokalajin annos maksoi 290 ruplaa ja kolmen ruokalajin 360 ruplaa. Ruokailun jälkeen kävimme Gostiny Dvor- nimisessä kauppakeskuksessa. Päivän aikana kävimme myös loistokkaassa Grand Hotel Europassa tutustumassa.

Päivä 4
 Lähdimme aamiaisen jälkeen ravintolapuolen mukaan tutustumaan heidän kouluunsa. Testasimme erilaisia kahveja, tutustuimme heidän koulun opetusmenetelmiin, joihin kuului muunmuassa kassakoneen käytön opettelu feikkikassalla. Sen jälkeen kävimme lounaalla kyseisen koulun opetusravintolassa. Tämän jälkeen oli luvassa tanssi-, laulu- ja voimisteluesityksiä.

Kävimme syömässä ravintolassa, jossa oli erittäin hidas palvelu, mutta oli se myös sen arvoista, sillä ruoka oli erittäin herkullista!




Päivä 5
Hotellilta lähti pikkubussi juna-asemalle kello 9. Hyvä, että varasimme aikaa, sillä lyhyt matka ruuhkaisessa Pietarissa kesti noin tunnin autolla. Juna-aseman yhteydessä oli pikku putiikki ja ruoka-/herkkuautomaatti, johon sai tuhlattua vielä viimeisiä ruplia.

Pääsimme junaan passi- ja turvatarkastuksen kautta. Juna lähti 11.25 venäjän aikaa ja olimme perillä Kouvolassa 12 jälkeen suomen aikaa, jossa odotettiin vajaa kaksi tuntia seuraavaa junaa Savonlinnaan päin. Junamatka sujui hyvin ja oltiin puoli kuusi onnellisesti perillä Savonlinnassa

Matka onnistui hienosti, saimme kontaktipintaa venäläiseen tapakulttuuriin ja pääsimme käyttämään opittua kieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti