tiistai 25. maaliskuuta 2014

Loppupäivitys

24.03.2014

Hei!

Nyt olen jo onnellisesti palannut Suomeen. Paluumatkasta ei ole kauheasti mainittavaa, oli haikeaa jättää hotelli ja kaikki työkaverit.

Viimeisellä viikolla olin töissä vastaanoton, ravintolan ja kerroshoidon puolella. Aika ei käynyt pitkäksi, ja pääsin myös tarjoilemaan ravintolan 'rennommalla' puolella sekä mukaan ostamaan tukusta tuotteita. Työkavereihin ehdin tutustua paremmin, ja töissä oli todella hauskaa! Vapaa-ajalla kiersin kaupunkia, kävin muutamassa konsertissa ja matkustin myös Hollannin puolelle.

Neljä viikkoa meni yllättävän nopeasti. Ehdin kuitenkin tehdä ja nähdä todella paljon neljässä viikossa, ja reissusta on jäänyt paljon ihania muistoja. Tutustuin moneen mahtavaan ihmiseen, Belgiaan sekä täysin erilaiseen kulttuuriin. Seuraavana askeleena on opiskella lisää ranskaa ja saksaa, että puhuminen sujuisi vielä luontevammin. Jos on menossa Eupeniin työssäoppimaan: Suosittelen lämpimästi, mutta ranskaa olisi hyvä osata sillä kaupunki on suurimmaksi osaksi ranskankielinen.


Terveisin,
EP

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kuulumisia Belgiasta

Hei!

Kaksi viikkoa Belgiassa on nyt takana, ja kolmas meneillään! Ryhmäni muut jäsenet lähtivät jo ensimmäisen viikon lopulla, joten olen ollut täällä nyt itsekseni. Paljon on ehtinyt tapahtua, etenkin työn osalta.

Olen työskennellyt nyt huonesiivouksessa, aamiaisessa, vastaanotossa sekä myös hieman ravintolan puolella. Viime viikko oli lähinnä hotellin siivoamista karnevaalien jäljiltä, sillä hotelli oli karnevaalien virallisena juhlatilana, ja juhlijoita kävin noin tuhat joka päivä viiden päivän ajan. Ravintola ja juhlasali piti juhlien jälkeen siivota ja muuttaa entisenlaiseksi kolmessa päivässä, mikä vaati kaikkien työntekijöiden osallistumista.

Hotellini on neljän tähden hotelli, ja ravintola on ranskalalainen fine dining-ravintola. Kaikkialla on todella hienoa, ja työn laadusta ollaan tarkkoja. Työpäivät on pitkiä, eikä työtunteja määritellä etukäteen, vaan töitä tehdään kunnes vastaava henkilö on tyytyväinen, yleensä teen kuudesta kahdeksaan tuntia töitä kerrallaan. Puolet henkilökunnasta on ranskankielisiä, mutta kaikki yrittävät puhua minulle jotain kieltä. Usein puhun työpäiväni aikana saksaa ja englantia mutta joskus on pakko käyttää ranskaa ja elekieltä, sillä ranskani ei edelleenkään ole kovin hyvä. Ymmärrän sitä jonkin verran, mikä helpottaa työskentelyä huomattavasti. Vastaanoton puolella olen päässyt hoitamaan tavallisia vastaanoton tehtäviä: check-out tilanteita, varauksien kirjaamista tietokoneella, maksuttamista sekä sähköpostien kirjoittamista.

Olen ehtinyt vapaa-ajalla kävellyt koko kaupungin nurkasta nurkkaan, ja vieraillut myös paikallisissa museoissa ja kahviloissa. Eupen on todella kaunis pieni kaupunki, jossa on paljon kivoja pikku katuja ja lenkkeilypolkuja. Esimerkiksi paikalliselle padolle (Wesertalsperre) ei kuitenkaan niin vain kävellä, sillä sinne on noin 16 kilometrin matka, eikä sinne pääse myöskään bussilla. Eupenin sijainti on kuitenkin mahtava matkustamisen kannalta: lähimpään kaupunkiin on vain kuusi kilometriä, Saksa on vain 15 kilometrin päässä ja Hollantiin matkaa on 50 kilometriä. Sijoitin tänään 51 euroa kymmenen matkaa sisältävään matkapassin, jolla alle 26-vuotiaat voivat tehdä kymmenen matkaa Belgian sisällä mistä tahansa kaupungista minne tahansa kaupunkiin, esim Eupenista Brysseliin! Voin siis matkustaa loppuviikot mielin määrin. :)

Täällä lämpötilat ovat kohonneet välillä jopa 20 asteeseen!

Terveisin,
EP