maanantai 30. marraskuuta 2009

Suomi-infoa vaihtareille

5.11.-09 pidimme suomi-infon tshekkiläisille vaihto-opiskelijoille. He eivät oikein puhuneet englantia, mutta ymmärsivät kuitenkin mistä me puhuimme. Kerroimme perustietoja Suomesta ja sen luonnosta, kulttuurista, Lapista, opiskelusta, juhlista, ruuasta, musiikista ja kaikesta muusta. Kerroimme myös tarkemmin Savonlinnasta. Tämä tapahtui läppärien ja netin avulla kuvia sekä tekstiä näyttäen.



Kuvan lähdeosoite: Visitfinland


Kyselimme myös tshekkiläisiltä heidän kotipaikastaan ja koulustaan. Lopuksi käytimme heidät Olavinlinnan opastetulla kierroksella, josta he olivat hyvin kiinnostuneita ja ottivat paljon valokuvia.

Matkailun opiskelijat tekevät Suomi-infoja kaikille SAMIin tuleville vaihtareille. Vuosittain meillä käy n. 40 vaihtaria ympäri maailmaa. Suomi-infoa tehdessä opimme puhumaan englantia ja huomaamme kuinka loistava kielitaito meillä on verrattuna useimpien maiden vaihtareihin.

Oppaat ja ”turistit” liikkeellä

Torstaina 26.11 saimme tuntumaa siihen mitä on olla matkaopas. Alkuviikosta suunnittelimme opastustekstin suomeksi sekä englanniksi Savonlinnasta ja päätimme minkä reitin kierrämme. Jokaiselle opiskelijalle jaettiin omat kohteet.

Opettaja päätti että kierros kuvataan videokameralla, jotta voimme jälkikäteen arvioida tekemäämme ja miettiä mitä kehittää.. Ajettiin SAMI-autolla, teimme kaksi kierrosta jotta saatiin kokeiltua molemmilla kielillä. Kaksi opiskelijaa kuvasi, he istuivat kuljettajan vieressä edessä ja kolme takapenkillä. Eli kyydissä ei ollut oikeita turisteja mutta eihän se oppaan työn laatuun pidä vaikuttaa onko kyydissä yksi vai viisikymmentä asiakasta. Hyvillä mielin vedettiin silti. Tavallaan kamera toimi asiakkaan silmänä.

Odotimme että aamu valostui ja lähdimme liikkeelle. Ennen lähtöä oli hieman jännitystä ilmassa, muuten oli tosi luontevaa harjoitella tutussa porukassa. Jälkikäteen kuvausmateriaalia katsoessa, löysimme totta kai petrattavaa. Ensinnäkin olisimme voineet ajaa reitin etukäteen, nyt oli ilmassa vähän haahuilua sinne tänne. Lisäksi kuvauksemme äänentoisto ei onnistunut kehuttavasti, koska mikrofonia ei ollut ja osa opiskelijoista istui takana ja kamera oli edessä. Mutta sitähän varten tuollaisia juttuja tehdään että opitaan ja ensi kerralla tehdään paremmin 

Jäi kyllä hyvä fiilis, oppaan hommaa voisi ihan vakavasti alkaa miettiä tulevaisuuden ammattina.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Lapissa työssäoppimassa

Kirjoittanut : Halti



Heissunvei! Nyt on tullut aika kertoa hieman menneitä, opiskeluun liittyen toki. Jengi on taas piakkoin (ennen ensi juhannusta) lähdössä työssäoppimaan erilaisiin paikkoihin, joissa tarjotaan meidän ammatinkuvaamme käypää koulutusta. Kun asiasta kuulin, alkoi heti päähäni tulvia muistoja omasta työssäoppimisestani Lapissa, Sallan Poropuistossa vuodelta 2008.



Salla sijaitsee noin 680km päässä Savonlinnasta. Kannattaa kokeilla ajaa se matka autolla, perslihakset vahvistuu! Oma työssäoppimisjaksoni siellä kesti vajaat 2 kuukautta. Lähdin matkaan helmikuun alussa ja palasin maaliskuun lopulla. Aika jonka siellä vietin.. en vaihtaisi päivääkään pois!



Alku meni tunnetusti työnkuvaan ja paikallisiin työntekijöihin tutustuessa. Olin kyllä kuullut että nää Lapin äijät on melko juroja, mutta ei! Nämä äijät olivat oikein letkeitä huumorimiehiä, joilla oli ammattitaitoa, tietoa ja monta tarinaa kerrottavanaan. Sanotaan näin, että ensimmäisen viikon jälkeen tunsin oloni hyväksi siellä, niin vapaalla kuin työnkin parissa.



Toimenkuvaani kuuluivat seuraavat työt : poroajeluiden järjestäminen/opastaminen, porojen hoito, lumikenkä/pilkkiretket, huskysafareiden apuopastus sekä erinäiset huoltotoimet. Muutaman kerran pääsin myös vastaanottamaan asiakasryhmiä lentokeltältä. Nämä työt kasvattivat luonnetta, kuntoa ja pervoa mielikuvitusta (mitäpä lottoot kun lähet Joika Joika-miehen kanssa mättähälle makkaraa paistamaan):D



Itse opastukset ja kommunikointi tapahtui pääasiassa englanniksi, sillä asiakasryhmät olivat pääasiassa Hollannista. Ja olipa eräs työkaverini Hollannista, joten ne juttutuokiot hänen kanssaan kasvattivat kielitaitoa kummasti. Ja eksyttiin sitä pariin otteeseen myös muutamalle.. tripille.

Se, että lähtee töihin paikkaan joka on tyystin tuntematon, vaatii asennetta. Oma asenteeni kärsi alkuaikoina, joka miltei johti topin keskeytymiseen. Mutta skarppauksella siitä selvittiin. Aina sitä ajattelee että "noh, jos ny vähä löysällä mennään" EI, ei se näin mene. Aina pitää antaa kaikkensa vaikka väsyttäiski.

Toivon tosissani, että joku muukin meidän opinahjostamme lähtee Sallaan tai ihan minne vaan turistikohteeseen Lapissa työssäoppimaan. Sieltä oppii paljon uutta, saa uusia tuttavuuksia ja kovia pakkasia (varsinkin talvella, juhannuksena on poutaa).

KOTISIVUT: Sallan Poropuisto

maanantai 23. marraskuuta 2009

Tällaista on meidän opiskelumme..

Positiivista täällä opiskelussa on, että teoriaosuuksien lisäksi pääsemme suunnittelemaan oikeita tapahtumia ja toteuttamaan niitä.

Hyvä esimerkki tästä oli, kun ensimmäisellä opiskeluviikollamme osallistuimme mitalikahvien järjestämiseen Carlsonilla. Olimme täysin untuvikkoja mutta onnistuimme hyvin. Kahvi vähän läikkyi, mutta pääsimme työn makuun heti alussa.

Tänä vuonna meillä oli luontomatkailukurssi, jossa pilkoimme polttopuita, teimme nuotioita, pystytimme telttoja, vuolimme sytykkeitä, suunnistimme metsässä ja valmistimme eräruokaa. Yksi kurssin tehtävistä oli järjestää luontoon liittyvä retkipäivä, joka sisälsi ohjelmarasteja esim. viikinkikirveenheittoa ja tulentekoa. Kurssimme kruunasi yöpyminen laavulla ja teltoissa myrskyisenä yönä. Valmistamamme savulohi oli herkullista.



Isänpäivänä Paviljongilla vastuullamme oli järjestää lasten leikkipiste ja narikka. Lapsilla oli mahdollisuus askarrella isänpäiväkortteja, koota Olavinlinnapalapeliä, leikkiä aarteenmetsästystä ja muita tuttuja lastenleikkejä. Aksana taiteili lapsille kauniin kasvomaalaukset, se oli päivän hitti!

Olemme olleet mukana järjestämässä Kolmen Linnan Loppiaista, Syystulet-tapahtumaa Olavinlinnassa ja Riihisaaren museolla.

Jokainen päivä on erilainen ja täynnä uusia haasteita, se on hauskinta tällä alalla =)

Tiernapojat

Koulutukseemme liittyy olennaisesti erilaisten tapahtumien ja juhlien järjestäminen. Meidän ensimmäisen vuoden opiskelijat (09mpt) ideoivat ajatuksen, että he voisivat esittää Tiernapoikia pikkujouluissa. Itse esitys muotoillaan humoristisesti asiakasryhmän mukaisesti. Kaikissa esityksissä on 4 päänäyttelijää ja kuoro taustalla.

Kun kaikki oli suunniteltu valmiiksi, tuli ongelmia vastaan: esiintyjäkaartista karsiutui muutama henkilö, joten 07 ja 08 opiskelijoita lähti projektiin mukaan jottei se kaatuisi. Viikossa porukka harjoitteli tiiviisti yhdessä ja Prisman pikkujouluissa porukka esiintyi mallikkaasti ja sai hyvää palautetta. Esityksien yhteydessä opiskelijat keräävät kolehdin, jonka tuotto menee heidän omiin pikkujouluihin.

Seuraava esitys on SAMIn pikkujouluissa 18.12. Paviljongilla.

Esittelyssä opiskelualamme

Noniin, on tullut aika ensimmäisten kirjoitustemme joten aloittakaamme itse opiskelijoidemme oppilinjoista. Niitä on kaksi: Matkailuvirkailija sekä Matkailupalvelujen tuottaja

Matkailuvirkailija

Matkailun myynti- ja neuvontapalvelujen koulutusohjelma antaa valmiudet toimia kotimaan matkailun informaatio-, myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä.

Matkailuvirkailija osaa antaa asiakkaille tietoa erilaisista kotimaan majoitus-,ohjelmapalvelu- ja harrastusmahdollisuuksista sekä myydä ja varata niitä. Matkailuvirkailija mm. myy matkailupalvelujen tuottajien ohjelma- ja elämystuotteita.

Matkailuvirkailijalta vaadittavia ominaisuuksia ovat asiakaspalveluhenkisyys ja oma-aloittisuus.

Matkailupalvelujen tuottaja

Matkailupalvelujen koulutusohjelma antaa valmiudet toimia erilaisissa matkailuyrityksissä käytännön ohjelma- ja elämyspalvelujen ja niiden ohella järjestettäviä ruokailu- ja majoituspalveluja tuottavissa tehtävissä.

Matkailupalvelujen tuottaja osaa suunnitella ja toteuttaa matkailijoiden tarpeiden mukaisia ohjelmapalvelukokonaisuuksia.

Matkailupalvelujen tuottaja on ulospäinsuuntautunut, organisointikykyinen, ryhmätyöhön pystyvä ja ripeä.